Ruokapalveluiden järjestäminen veteraanien leskille ja puolisoille

Valtuustoaloite

 

Kaupunginvaltuusto § 16 02.03.2020

Valtuustoaloite koskien ruokapalveluiden järjestämistä veteraanien leskille ja
puolisoille
133/02.05.01/2020
KVALT 02.03.2020 § 16

Valtuutettu Maire Villo jätti seuraavan valtuustoaloitteen:

“Valtuustoaloite
Valtiovalta on lopultakin tehnyt päätöksen 1.11.2019 sotiemme veteraanien kaikkien kotiin vietävien palveluiden korvaamisesta valtiokonttorin kautta. Tämä vapauttaa myös Sastamalan kaupungin päätöksen veteraanien kotiin vietävistä ruokapalveluista. Mutta yhä edelleen veteraanien lesket ja puolisot ovat kaikkien korvattavien palveluiden ulkopuolella. Heitä on enää vähän, heillä ei ole lakisääteisiä
etuuksia eikä lakisääteistä kuntoutusoikeuttakaan. Vapauduttuaan
veteraanien ruokapalveluiden maksamisesta ehdotamme, että Sastamalan kaupunki järjestäisi ja maksaisi vastaavaa ruokapalvelua
veteraanien elossa oleville leskille ja puolisoille parhaaksi katsomallaan tavalla.
Talvisodan päättymisestä tulee 13.3. tänä vuonna kuluneeksi 80 vuotta.

Ruokapalvelu olisi pieni arvostus sotaveteraanien leskiä ja
puolisoita kohtaan. Heidänkin toiminnan ansiosta me tänä päivänä
saamme elää vapaassa isänmaassa.

Sastamalassa maaliskuun 2. päivänä 2020
Sastamalan perussuomalaisten valtuustoryhmä
Maire Villo
Päivi Turja
Katariina Siuronen”

Päätös: Kaupunginvaltuusto päätti jättää valtuutettu Maire Vil lon/Perus suo ma lais ten valtuustoryhmän jättämän valtuustoaloitteen kaupun gin hal li tuk sen valmisteltavaksi.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa