Miko Bergbom toivoo järkeä Suomen ilmastopolitiikkaan

Ilmastovuosikertomus 2023 herätti eduskunnassa värikästä keskustelua.

– Oppositiosta on tänään kerrottu, että elämme dystopiassa ja katastrofi on saapumassa. Enää puuttuvat heinäsirkkaparvet, summasi perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom vihervasemmiston puheenvuorot.

 

Aiheen käsittelyn yhteydessä erityisesti vihreistä hyökättiin voimakkaasti hallitusta ja sen ohjelman kirjauksia vastaan.

– On korostettu sitä, että pitäisi tehdä reilua siirtymää, mutta on kyllä aidosti kysyttävä: mitä reilua viime kauden siirtymässä oli? Autoilijoita kuritettiin ja haluttiin kurittaa enemmän, maailmaa pelastettiin ja haluttiin pelastaa vieläkin enemmän, ja sekin tietysti, kuten aina, yllätys yllätys, suomalaisten veronmaksajien rahoilla, Miko Bergbom muistutti.

– Mitä tulee nuorten kärsimään ilmastoahdistukseen, niin kehottaisin Elokapinaa, vihreitä ja muita ilmastosta huolissaan olevia pohtimaan, pidättekö aidosti vastuullisena sitä, että te lietsotte nuoria ahdistuksen partaalle ilmastopopulismilla, jota te harrastatte.

Polttoaineveron alennukset edistävät työntekoa

Bergbom kysyi eduskuntasalin vasemmalta laidalta, että jos Suomi tekee enemmän kuin kaikki muut, kuinka paljon se hillitsee ilmastonmuutosta.

– Kuinka paljon se hillitsee ilmastonmuutosta, jos Suomi tekee enemmän? Se tuskin hillitsee sitä juuri yhtään enempää. Tosiasia on kuitenkin, että Suomi voi tehdä ilmaston eteen vain oman osuutensa, ja siten, että keneltäkään ei vaadita liikoja. Onneksi se onkin tämän uuden hallituksen linja.

– Täällä on esimerkiksi arvosteltu voimakkaasti polttoaineveron alennuksia. Kysyttiin jopa, miksi ei tueta pyöräilyä. Herätys. Ensinnäkin polttoaineveron alennukset tehdään sen takia, että suomalaiset ihmiset pystyvät liikkumaan töihin, koska kaikkialle ei pysty liikkumaan pyörällä, bussilla, junalla eikä ratikalla, Bergbom huomautti.

Sähköauton hankintatuki meni rikkaille

Bergbom muistutti, että polttoaineiden korkea hinta tarkoittaa sitä, että erityisesti pienituloisilla alkaa olla vaikeuksia siinä, pääsevätkö he töihin ja kannattaako ottaa työtä vastaan.

– Heillä ei ole mahdollisuutta vaihtaa sähköautoon. Sähköauton hankintatuki, joka aikoinaan oli käytössä tässäkin maassa, oli rikkaille tehty tuki. Se ei hyödyttänyt yhtä ainutta suomalaista pienituloista ihmistä.

– Pyöräilyn tukeminen — no ihan kiva, jos rahaa on, mutta valitettava tosiasia on, että tässä maassa sitä rahaa ei ole. Päinvastoin velkaa on, ja sekin otetaan tällä hetkellä tulevien sukupolvien piikkiin, Bergbom totesi.

Suomen toimet eivät pelasta

Bergbomin mielestä ilmastopolitiikasta tarvitaan järjen linjaa.

– Suomi voi tehdä oman osuutensa yhdessä Euroopan unionin kanssa, mutta edes sekään ei tule muuttamaan ilmaston suuntaa, jos me ei saada sitoutettua ilmastotyöhön Kiinaa ja Yhdysvaltoja, jotka tällä hetkellä aiheuttavat merkittävän osan maailman päästöistä. Ja tähän päälle kun huomioidaan esimerkiksi Intia, Pakistan ja moni Afrikan maa, jotka tulevat tulevaisuudessa kasvamaan niin väestön kuin talouden osalta, niin se tulee aiheuttamaan lisäpäästöjä.

– Ollaan aika suurissa vaikeuksissa, jos me kuvitellaan täällä kotimaassa, että kansallisilla toimilla hillitään ilmastonmuutosta. Ei, sillä ei hillitä ilmastonmuutosta, vaikka Suomi kurittaisi itsensä hengiltä ja me kaikki tässä salissa ja salin ulkopuolella lopetettaisiin hengittämästä. Sillä ei ole mitään vaikutusta ilmastonmuutokseen. Toivon, että salin vasemmalla laidalla tämä muistetaan, Bergbom sanoi.

SUOMEN UUTISET

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa